HULEVESITULVARISKIEN ARVIOINTI 2024

Espoon kaupunki on tarkistanut hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin vuodelle 2024. Tulvariskilain (620/2010, 20 §) mukaan tulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen tarkistetaan tarpeellisin osin kuuden vuoden välein. Arviointi pohjautuu vuoden 2018 arviointiin sekä asiantuntijoiden tarkasteluihin ja haastatteluihin. Arvioinnissa käsitellään kaupungin maankäytön muutoksia ja hulevesien allintatoimenpiteitä.
Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2024 on julkisesti nähtävänä 7.10. 2024 – 4.11.2024 virka-aikana Kaupunkitekniikan keskuksen asiakaspalvelupisteen näyttelytilassa, osoitteessa Tekniikantie 15, 02150 Espoo,sekä kaupungin internetsivuilla.


Lisätietoja Mari Räsänen, p. 0406343399, e-mail: mari.i.rasanen@espoo.fi

IKS JUMPPA ALKAA 27.8.2024

IKS ry:n jumppa alkaa Iivisniemen koululla tiistaina 27.8. klo 19-20. Vetäjänä toimii Katri Laakso.

Jumppa jatkuu 3.12. asti, joten kertoja tulee 15. Hinta on IKS ry:n jäsenille 45 euroa ja muille 55 euroa/kausi.

Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. Mukaan tarvitset vain sisäliikuntatossut ja juomapullon.

Jumppaa voi käydä kerran kokeilemassa ilmaiseksi 

Lämpimästi tervetuloa mukaan hyvän mielen jumppaan!

KYLÄKIRPPIS KAITAA 17.8.2024

Kirppiskierros

Tervetuloa mukaan kylän kirppiskierrokselle Iivisniemi-Kaitaa alueelle! Myyjät ovat sijoittuneet omille pihoilleen, joten tämä kierros tarjoaa mahdollisuuden myös reippailuun! Löydä aarteita, tee löytöjä ja nauti mukavasta päivästä reippaillen myyntipisteestä toiselle. Kierroksella voit tutustua myyntipisteiden tarjontaan, vaihtaa kuulumisia ja löytää uusia aarteita kotiisi. Kahvipisteitäkin pitäisi olla matkan varrella!

Jos haluat pystyttää oman myyntipisteen, ilmoita osoitteesi iks.puhjohtaja@gmail.com niin lisäämme sen yhteiseen kartta-alustaan!

Ajankohta: Lauantai 17.8.2024 . Aika: n. 11-15 välillä, myyjät voivat pitää auki muinakin aikoina.

MUISTUTUS: YLEISKAAVA 2060

Kaavaluonnos on nähtävillä 3.6.-3.9.2024. Espooseen laaditaan yleiskaavaa, joka tähtää vuoteen 2060.Tässä vaiheessa kaavatyötä moni asia on vielä avoinna, joten nyt on tärkeä hetki osallistua ja vaikuttaa.

www.espoo.fi/fi/hankkeet/espoon-yleiskaava-2060

Yleiskaava 2060 tutuksi! – VAIKUTA!


Espoon yleiskaava 2060 tutuksi kaikille asukkaille!
Kaavaehdotus tulee nähtäville ja asukasillat starttaavat 3.6. Kaupunginhallitus päätti 13.5.2024 asettaa Espoon yleiskaava 2060 -kaavaluonnoksen nähtäville.
Kaavaluonnos on nähtävillä 3.6.-3.9.2024. Alkukesän aikana järjestetään eri puolilla Espoota asukastilaisuuksia, jotka tarjoavat eväitä kaavaluonnoksen kommentoitiin ja tietoa
kaavaluonnoksen sisällöstä koko Espoon sekä eri alueiden osalta. Tässä vaiheessa kaavatyötä moni asia on vielä avoinna, joten nyt on tärkeä hetki osallistua ja vaikuttaa.
Espooseen laaditaan yleiskaavaa, joka tähtää vuoteen 2060. Kaupunginhallitus päätti yleiskaavan tavoitteista vuonna 2023. Kaupunkisuunnittelulautakunta alkoi käsitellä tavoitteiden pohjalta laadittua kaavaluonnosta 28.2.2024 ja näin keskustelu kaupungin kehityksestä tulevina vuosikymmeninä käynnistyi. Lautakuntakäsittelyn jälkeen asia eteni kaupunginhallitukseen, joka 13.5.2025 päätti asettaa kaavaluonnoksen nähtäville.
Jo yleiskaavan tavoitteita valmisteltaessa asukkaat ovat olleet mukana. Espoolaisten tietoa ja näkemyksiä tulevaisuuden Espoosta on kerätty esimerkiksi Meidän Espoo 20X0 -tapahtumasarjan tilaisuuksissa, Mun Espoo kartalla -kyselyllä ja koululaisten tulevaisuustyöpajassa sekä aiemmissa yleiskaavan asukastilaisuuksissa. Myös asukasyhdistysten työpajasta saatiin runsaasti hyviä näkemyksiä. Nyt tavoitteiden pohjalta on laadittu kaavaluonnos, ja asukkaiden näkemykset vaikuttavat myös kaavan seuraavaan vaiheeseen.


Hallittua ja suunnitelmallista kehitystä yleiskaavan avulla
Yleiskaava on strateginen aluevarauskaava. Siinä näkyvät maankäytön suuret linjat ja
yleispiirteiset aluevaraukset, jotka ohjaavat asemakaavoitusta. Yleiskaavan avulla varaudutaan hallitusti kaupungin kasvuun. Espoo on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti ja kasvun odotetaan jatkuvan – Espoon asukasluvun arvioidaan kasvavan yli 500 000 asukkaaseen vuoteen 2060 mennessä. Väestönkasvun lisäksi muun muassa ilmastonmuutos, liikenteen murros ja digitalisaatio muuttavat kaupunkia. Espoon yleiskaava 2060 -luonnoksen lähtökohtana on kaupungin tasapainoinen kehittäminen niin, että kaikki viisi kaupunkikeskusta ovat hyvin saavutettavissa ja vetovoimaisia. Kasvua ohjataan erityisesti raideverkon ympärille. Kaupunginhallitus ja lautakunta tarkensivat kaavaluonnosta siten, että espoolaisille tärkeitä ominaispiirteitä, kuten pientaloalueita ja virkistysalueita säilytetään. Joukkoliikenneyhteydet tukevat asuinalueiden kehitystä ja tiivistymistä raideverkon varsilla. Raideliikenteeseen tutkitaan metron jatketta Kivenlahdesta Kauklahteen, ja Espoon keskuksen ja Matinkylän välille tutkitaan metro- tai pikaraitio-vaihtoehtoja. Espoon tulevaisuus on yhteinen asia, tervetuloa mukaan asukasiltoihin
Kaupunkisuunnittelukeskus järjestää kesän aikana yksitoista tapahtumaa, joissa tutustutaan
yhdessä kaavaluonnokseen ja annetaan eväitä sen kommentointiin.

Ett evenemang på svenska, one event in English, muut tapahtumat ovat suomenkielisiä.


 Koko Espoo: Etäinfo 3.6. (tallenne tekstitetään myös ruotsiksi ja englanniksi)
 Kauklahden alueilta: 4.6. Kauklahden koulu
 Matinkylän alueilta: 6.6. Ison Omenan kirjaston stage
 Evenemang på svenska: 10.6 Otaniemen lukio, gymnasiet
 Tapiolan alueilta: 11.6 Espoon Kulttuurikeskus
 Vanha Espoon alueilta: 12.6. Omnia, Lehtimäentien toimipiste
 Pohjois-Espoon alueilta: 13.6. Juvanpuiston koulu
 Espoonlahden alueilta: 18.6. Lippulaivan kirjasto
 Leppävaaran alueilta: 19.6. Leppävaaran Laurea
 Event in English: 19.6., Otaniemen lukio, Upper Secondary School

SIIVOUSTALKOOT MAANANTAINA 6.5.2024

Hei kaikki,

Kevät on täällä taas, ja on aika pitää huolta lähiympäristöstämme. IKS järjestää jälleen kerran yhdessä Espoon kaupungin kanssa perinteiset siivoustalkoot keskiviikkona, 6.5.2024 klo 17 alkaen. Tule mukaan, ja tuo vaikka kaverisikin! Tavataan Iivisniemenkadun eteläpäässä, otamme teidät sieltä vastaan ja ohjaamme innokkaat siivoajat eri suuntiin. Roskapihdit ja roskapussit saa aloituspisteeltä.

HANNUSRANNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN KATU- JA PUISTOSUUNNITELMAT

Katusuunnitelmaluonnoksia esitellään asukastilaisuudessa Espoon kaupunkitekniikan keskuksessa, osoitteessa Tekniikantie 15 (sisäänkäynti sisäpihan puolelta) neuvotteluhuoneessa Pitkäjärvi 13.5.2024 klo 16:30-17:30. Tilaisuuden aluksi esitellään suunnitelmaluonnos, jonka jälkeen on aikaa mielipiteille. Suunnitelmaluonnoksiin voi tutustua etukäteen hankkeenverkkosivuilla 6.5.2024 alkaen. Kommentteja luonnoksiin voi antaa asukastilaisuudessa.Lue suunnitelmasta lisää hankkeen verkkosivuilta www.espoo.fi, hakusana ”Hannusranta”.

Koulujen yhdistäminen

Keskustelutilaisuus tiistaina 9.4.2024 klo 17.30-18.30 Iivisniemen ja Kaitaan koulun mahdollisesta yhdistymisestä

Hyvät Iivisniemen koulun ja Kaitaan koulun oppilaiden huoltajat ja alueen asukkaat,

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Iivisniemen koulun ja Kaitaan koulun mahdollisesta yhdistämisestä yhtenäiseksi peruskouluksi 1.8.2025 alkaen. Perusteet selvityksen käynnistämiselle ovat alueen rakentamisen kasvu ja siitä seuraavat asukasennusteet.

Keskustelutilaisuus järjestetään tiistaina 9.4.2024 klo 17.30–18.30 Iivisniemen koululla liikuntasalin katsomossa.

Ystävällisin terveisin,

Asko Lippo

Kehittämispäällikkö, Espoon kaupunki