Iivisniemi-Kaitaa –seura juhlisti Espoo-päivää lauantaina 31.8. järjestämällä historiakävelyn Kaitaan alueella. Kävelyn oppaana toimi pitkäaikainen kotiseutuaktiivi Seppo Salo. Salo on alueen asiantuntija ja on mm. päätoimittanut Tarinoiden Kaitaa –kirjan. Tälle kierrokselle oppaalla riitti tarinoita liki neljäksi tunniksi, kun myös osallistujat täydensivät tietoja omilla kokemuksillaan ja kertomuksillaan.
Historiakierrokselle osallistui yli 30 kiinnostunutta kävelijää. Uutta tietoa riitti myös pidempään alueella asuneille, kuten eräs omien sanojensa mukaan jo 36 vuota Kaitaalla asunut kiertäjä totesi: ”Nyt minäkin tiedän tarkalleen, millä paikalla Ivisnäsin ja Kaitansin kartanot olivat!”
Jo hävinneiden kartanoiden historian lisäksi tutustuttiin Hannuksen ja Bondaksen kartanoiden sekä Villa Marjarannan ja Villa Rulluddin maisemiin ja historiaan. Kierros kävi myös kuntoilusta, sillä osallistujat saivat kavuta Själsöbergetin huipulle katselemaan muinaishautoja ja Prästbergetille eli Rullavuorelle etsimään Kihlmanien teollisuussuvun kalliopuutarhan jäänteitä. Matkaa kierrokselle kertyi noin 5,5 kilometriä.
Länsiväylän verkkosivuilta löytyy kuviakin.