Nämä tarinat historiankirjojen pohjalta on laatinut Seppo Salo

Sukumme oli asunut jo pitkään näissä maisemissa. Olen kuullut usein kertomuksia vanhoista ajoista. Noin vuonna 3000 eKr. asuinsijoillemme ilmestyi idästä, Karjalasta, uudisasukkaita, jotka olivat tuoneet mukanaan taidon tehdä keraamisia tuotteita savesta. Aikaa kutsuttiin kampakeraamisen kulttuurin ajaksi, koska astiat valmistusvaiheessa koristeltiin kammalla. Keraamisia astioita käytettiin esimerkiksi hylkeistä ja kaloista saatujen tuotteiden säilyttämiseen. Näihin aikoihin ilmasto alkoi lämmetä ja hyljekanta kasvaa.

Sukumme melko rauhallista elämänmenoa järkytti melko uhkaavasti käyttäytyvien uudisasukkaiden ilmestyminen asuinseudullemme noin 2500 eKr. Uudisasukkaat näyttivät erilaisilta, eikä kukaan ymmärtänyt heidän puhettaan. Heitä alettiin kutsua sotakirveskansaksi, koska heillä oli erikoisen näköiset vasarakirveet. Onneksi nämä tulokkaat asettuivat asumaan jonkin verran etäämmäksi rannasta, joten suurempaa taistelua asuinpaikoista ei tullut.

Aluksi ihmeteltiin, miksi he asettuivat sisämaahan savikkojen yhteyteen. Sukumme seurasi uteliaana heidän touhujaan. He muokkasivat ahkerasti maata ja saivat meidät maistamaan kasvattamistaan kasveista valmistettua ruokaa. Näin alkoi vähitellen pienimuotoinen maanviljelys kotiseudullamme.

Vähitellen sukumme tutustui heihin paremmin. He oppivat meidän kielemme ja meidän sukumme oppi tekemään uudenlaisia keraamisia astioita. Heidän astiansa olivat pienempikokoisia, niiden seinät kaartuivat suuta kohden. Astiat olivat hienompia kuin meidän ja niissä oli erilainen kuvio, koska he viimeistelivät astiat kaksisäikeisellä nuoralla. Tätä aikakautta kutsuttiin toisaalta vasarakirves- toisaalta nuorakeraamiseksi kulttuurikaudeksi ja se päättyi noin 2000 eKr.

Nyt elämme noin vuotta 1000 eKr. Veden taso on laskenut alueellamme maankohoamisen vuoksi noin 15 metriin. Kaukaisilta mailta maahamme ovat uudisasukkaat ja kauppamiehet tuoneet aivan uusia tietoja ja taitoja. Olemme oppineet uusien raaka-aineiden löytämisen, jalostamisen ja työstämisen. Maanviljelyskin on alkanut yleistyä ja samoin karjankasvatus. Meitä asuu täällä, myöhemmin Espooksi, kutsutulla alueella, noin 50 ihmistä. Pääosa suvustamme päätti lähteä sisämaahan rauhallisempiin maisemiin. Halusimme harjoittaa rauhassa eränkäyntiä ja olla suurien metsien keskellä ja raivata sinne oma pienet maapalstamme.

Lähdimme Hämeeseen alueille, joita myöhemmin alettiin kutsua Lammiksi ja Padasjoeksi. Vähän ennen muuttoamme hautasimme isämme siskon miehen, joka oli erittäin arvostettu mies, Kaitaan Själörsberget -nimiselle pienelle asumattomalle saarelle aseineen ja käätyineen. Hänet peitettiin saaren rannasta kerätyillä kivillä.

Näin sukumme jätti jäähyväiset näille rannikkomaisemille aikana, jota sanottiin pronssikaudeksi.