Seppo Salon kirjoittama tarina

Olen kotoisin Lammilta. Isäni lähetti minut opiskelemaan Evon metsäkouluun metsurin ja metsänvartijan taitoja. Valmistuttuani sieltä päätin lähteä työnhakuun Espooseen, jossa useat sukulaiseni olivat asuneet.

Aluksi pääsin töihin Bastvikin höyrysahalle vuonna 1899. Sahan oli perustanut helsinkiläinen kauppias Sjöblom vuonna 1876. Meitä oli siellä töissä toistakymmentä miestä. Sahan sanottiin olevan koko Espoon merkittävin ja suurin osa sen tuotannosta vietiin Bastvikin laivalaiturista Helsinkiin laivoilla. Sahatavaran kysyntä tyrehtyi vuonna 1901 ja niin oli edessä uuden työpaikan hakeminen.

Helsingin nopea kasvu ja Kirkkonummen elintarviketuotanto synnytti vilkkaan, säännöllisen rannikkolaivaliikenteen Espoon rannikolle. Laivaliikenteen ansiosta muodostui Espoon rannikolle huvilayhdyskuntia. Eräs varhaisimmista huviloista sijaitsi Kaitansin Rulluddissa. Pääsin töihin Rulluddeniin. Alfred Kihlman -niminen pappis-, koulu-, liike- ja valtiopäivämies oli ostanut puuseppä Johan Johanssonilta Rulluddenin niemessä sijaitsevan tontin ja rakenteilla olevan huvilarakennuksen. Johansson puolestaan oli ostanut tontin aikoinaan Frisansin isännältä Carl Bäckströmiltä. Huvila, jossa oli viisi huonetta, keittiö, eteinen ja kaksi ullakkokamaria, oli valmistunut vuonna 1873. Vihjeen sopivasta tontista Kihlman oli saanut Granholman omistajalta vuorineuvos Bergrothilta. Tontin pinta-ala oli aluksi vain 2,14 tynnyrinalaa.

Alfred Kihlmanin poika Lorenzo Kihlman rakennutti tontille isänsä huvilan länsipuolelle oman Päijänne-huvilan vuonna 1893. Uusi Päijänne-stugan, jota myös Sommarvillaksi kutsuttiin, oli aivan uudella tavalla kesäkäyttöön suunniteltu lautarakenteinen huvila. Aikaisemmin rakennettu Vintervillan (Alfred Kihlmanin huvila) oli hirsirakenteinen talvikäyttöönkin sopiva rakennus.

Alfred Kihlmanin toinen poika, Oswald Kihlman, josta tuli sittemmin kasvitieteen professori, kokeili 1880-90-luvuilla monien ulkomailta saamiensa ja ulkomaan matkoiltaan tuomiensa siemenien kestävyyttä Suomen oloissa. Rulluddenin pihapiirissä olikin 1890-luvulla sekä luonnostaan kasvaneita erityisen muotoisia ja kokoisia puita sekä ulkomailta tuotuja eksoottisia kasveja.

Kihlmanit olivat ostaneet Frisansiin kartanoon kuuluneen Kaitansin tilan vuonna 1898 ja muita alueita aina Svinösundiin saakka. Herrasväki palkkasi minut, koska osasin metsätöitä, puutarhatöitä ja olin myös taitava timpuri. Toimin myös alueen ympärivuotisena vartijana. Pääsin asumaan heidän pihapiirissään olevaan vatijan mökkiin vuonna 1901. Heti alkuun olin rakentamassa Päijänne-stugan mantereen puoleiseen päätyyn kaksikerroksista tornia. Vastasin myös läheisen Papinkallion (Prästberget) laelle 1890-luvulla rakennetun korkea puisen näkötornin kunnosta. Hyvällä säällä tornista näki aina Tallinnaan saakka.

Vuonna 1903 Rulluddenin tilan hoito jäi täysin Lorenzo Kihlmanin vastuulle, kun hänen veljensä Oswald Kihlman (vuodesta 1906 Kairamo) rakennutti oman huvilan, Marjarannan. Siispä Lorenzo oli tästä lähin isäntäni. Työtä riitti metsässä, puutarhassa ja rakennuksienkin hoidossa. Vuonna 1908 rakennettiin Sommar- ja Vintervillat yhdistävä, laajaksi huoneeksi avartuva veranta sekä vanhaan huvilaan rakennettiin toinen kerros, johon sijoittui yläsali verantoineen.

Isäntäväki seurasi tarkoin sekä valtakunnan että Espoon politiikkaa. Sain tietää, että vuonna 1909 päätettiin Espoon kuntakokouksessa, että 1910 alusta kunnanvaltuusto aloittaa toiminnan. Siihen valitaan 20 jäsentä kolmeksi vuodeksi, kuitenkin niin, että yksi kolmannes jäsenistä vaihtuu vuosittain. Näillä säännöin toimittiin vuoden 1918 loppuun saakka. Edelleen pidettiin myös kuntakokouksia, johon kaikki äänioikeutetut saivat osallistua ja niissä valittiin mm. valtuuston vuosittain vaihtuvat jäsenet. Toimeenpanevana elimenä toimi vuoden 1865 asetuksen mukaan kunnallislautakunta. Lautakunnassa oli aluksi 15-16 jäsentä ja 1875 lähtien 12 jäsentä.

Isäntäväki tiesi kertoa, että vuoden 1905 Japanin sodan tappioiden jälkeen venäläiset alkoivat kartoittaa Suomenlahden merilinnoitusten kuntoa ja havaitsivat niiden huonon tilan. Niinpä venäläiset päättivät toteuttaa erittäin laajat linnoitustyöt Helsingissä ja sen ympäristössä. Linnoitustöihin tarvittiin puuta ja kiveä. Metsiä määrättiin kaadettaviksi myös siksi, että voitaisiin paremmin seurata mahdollisia maihinnousuja. Puistot luvattiin säästää hakkuilta. Venäläiset ottivat hakkuualueiksi määrätyt metsät haltuunsa pakkolunastusmenetelmin. Kihlmaneille tuli kiire tehdä Papinkalliosta puutarhapuisto, jotta se välttyisi hakkuilta. Tämä tiesi minulle erittäin kiireistä aikaa. Kallion rinteeseen istutettiin eksoottisia kasveja kuten agaaveja, rhododendroneja (=alppiruusu), iriksiä, osmankäämejä, vuoristomäntyjä ja bergiuksia (=vuorenkilpi). Sinne rakennettiin myös teitä, penkkejä sekä ns. kivimökki.

Kesällä 1910 tapasin tulevan vaimoni. Helsingin poliisimestari oli perheineen viettämässä viikonloppua Kihlmanien luona. Mukana oli rouvan nuorempi sisko. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sen jälkeen kävin usein vapaapäivinäni Helsingissä tapaamassa Annaa. Vuonna 1911 menimme naimisiin ja asetuimme asumaan Rulluddenin vartijan taloon. Anna työskenteli herrasväen apuna milloin puutarhassa, milloin tarjoilutehtävissä, kun talossa oli paljon vieraita.

Linnoitustyöt aloitettiin Helsingissä 1914 ja ne etenivät Espoon puolelle 1915. Maalinnoituksen ulompi kehä kulki linjalla Westend-Tapiola-Leppävaara-Mäkkylä. Espoon puolelle rakennettiin myös Miessaaren tykkipatteri. Linnoitustöihin osallistui armeijan joukkojen johdolla useita tuhansia miehiä, joista osa oli vierastyöläisiä, jotka olivat venäläisiä, kiinalaisia ja kirgiisejä. Töihin osallistui myös eri puolelta Suomesta töitä hakemaan tullutta köyhää väkeä. Yksi majoitusalueista sijaitsi Kaitaalla, jossa oli pyöröhirrestä tehty asuinparakki noin 150 vierastyöläistä varten ja hevostalli. Tällaiset epämääräiset ”kodittomat” joukot aiheuttivat paljon haittaa ja huolta espoolaisten keskuudessa. Varsinkin kiinalaisia oudoksuttiin ja pelättiin. Rakentaminen jatkui aina vuoden 1917 maaliskuun vallankumoukseen saakka. Papinkallion kalliopuisto säästyi hakkuilta, mutta muutoin Kaitaan alueen metsät hakattiin alas siemenpuita lukuun ottamatta.

Ensimmäinen maailmansota, levottomuudet Venäjällä ja venäläisten johtamat linnoitustyöt kotinurkillamme aiheutti suurta huolta. Se aiheutti myös paljon eripuraisuutta, koska suomalaisten mielipiteet menivät pahasti ristiin suhtautumisessa oman maamme tulevaisuuteen. Vuonna 1906 Suomeen oli perustettu yksikamarinen eduskunta, joka korvasi säätyvaltiopäivät. Venäjällä alkoi vallankumous ja rohkeat suomalaiset saivat aikaan sen, että Suomi päätti julistautua itsenäiseksi. Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917. Venäjän bolshevikkihallitus tunnusti itsenäisen Suomen 31.12.1917.

Venäläisiä joukkoja oli jäänyt maahan. Osa suomalaisesta työväestöstä innostui venäjän tapahtumista niin, että Espooseenkin perustettiin marraskuussa 1917 punakaartit ja venäläisjoukot luovuttivat aseitaan punakaartilaisille. Punakaartilaiset alkoivat liikehtiä, he ottivat aseita pois sekä poliiseilta että siviileiltä, jos heiltä tavattiin aseita. Tammikuun lopulla 1918 punakaartit ottivat vallan pääkaupunkiseudulla ja Tampereella ja pian koko Etelä-Suomi oli käytännössä punaisten hallinnassa. Espoossa punaisten valtaantulo tapahtui ilman kahakointia. Punakaarti valtasi kaikki Espoon rautatieasemat helmikuun alkupäivinä. Punaiset julkaisivat Työmies-lehdessä ilmoituksen, jossa vaadittiin kaikkia espoolaismiehiä, jotka eivät vielä kuulu punakaartiin ilmoittautumaan vangitsemisen uhalla punakaartin esikuntaan, joka oli Finnsin kansanopistolla.

Tampereella valkoiset kukistivat punaisten pääjoukot huhtikuun alussa 1918. Samoihin aikoihin Hankoon saapuivat valkoisten joukkojen apuun kutsumat saksalaiset. He lähtivät marssimaan kohti Helsinkiä. Helsingin punaiset puolustajat asettuivat Espoossa asemiin juuri valmistuneisiin linnoitusasemiin Leppävaaran Gransin mäelle, mutta heitä ei oltu koulutettu asemien hyväksikäyttöön ja sekä aseistus että varusteet olivat heikot. Niinpä lyhyen hyökkäyksen päätteeksi punaiset pakenivat jo seuraavana päivänä epäjärjestyksessä Helsinkiin. Espoossa ei kärsitty suuria aineellisia vahinkoja. Mutta tämän vapaussodan/kansalaissodan vaikutukset sekä henkiset että taloudelliset olivat suuret. Aluksi iski elintarvikepula ja sitten iski monivuotinen taloudellinen lama. Kauppasuhteiden vaikeutuminen aiheutti monenlaista puutetta. Rakennustoiminta lamaantui moneksi vuodeksi.

Päätimme vaimoni kanssa muuttaa Lammille osittain taloudellisen tilanteen ja poliittisen rauhattomuuden takia, mutta myöskin siksi, että lasten koulumatka Kauklahden suomenkieliseen kouluun olisi ollut kohtuuttoman pitkä. Poislähtömme aikoihin Kaitaan lähialueen rannoilla ja saarissa oli jo 50 huvilaa. Vakituisia asukkaita oli Finnåssa 84, Frisansissa 79 ja Mårtensbyssä 68. Koko Espoossa asui 8661 asukasta